Lakiasiaintoimisto Mikkeli

Lakiasiaintoimisto Mikkeli


Lakiasiaintoimisto Mikkeli

Lakimies Mikkeli

Kaikkiaan luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien valvonnasta voidaan arvioida aiheutuvan Asianajajaliitolle edellä mainittujen vuonna 2009 aiheutuneiden kustannusten valossa noin 100 000 euron vuosittainen lisä kustannus. Näin arvioiden Asianajajaliiton kustannukset asianajajien, julkisten oikeus avustajien ja luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien valvonnasta olisivat yhteensä noin 615 000 euroa vuodessa. Kustannusten kattamista arvioitaessa on kuitenkin otettava huomioon, että valvontalautakunnan valvonnan ulottamisen koskemaan myös luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia ehdotetaan tapahtuvaksi vasta vuoden 2013 alusta lukien.

Esityksen tavoitteena on parantaa asianajon laatua oikeudenkäynneissä ja mahdollistaa puuttuminen muiden oikeudenkäyntiasiamiesten kuin asianajajien ja julkisten oikeus avustajien epäasianmukaiseen menettelyyn. Oikeudenkäyntiasiamiesten työn laadun kohoaminen helpottaisi tuomioistuinten ja syyttäjien työtä, ja sitä kautta parantaisi oikeudenhoitoa. Mahdollisuudet puuttua muiden oikeudenkäyntiasiamiesten kuin asianajajien ja julkisten oikeusavustajien epäasianmukaiseen toimintaan paranisivat. Esityksen toteuttamisella olisi siten myönteisiä vaikutuksia viranomaisten toimintaan. lakimies Mikkeli

Asianajajaliiton hyvää asianajajatapaa koskeviin ohjeisiin, ei saanut varauksetonta vastaanottoa. Kuten edellä jaksossa 3.2.5 on selostettu, nyt ehdotetaankin, että luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien velvollisuuksista säädettäisiin lain tasolla, ottamalla ehdotettavaan lakiin luvan saaneista oikeuden käyntiavustajista kokonaan oma säännöksensä heidän velvollisuuksistaan.

Valvontalautakunta ratkaisee asiat pääsään töisesti kolmessa kolmejäsenisessä jaostossa. Kuhunkin jaostoon kuuluu kaksi asianajaja jäsentä ja yksi asianajajakuntaan kuulumaton jäsen. Jaostojen puheenjohtajina toimivat lautakunnan puheenjohtaja sekä lautakunnan keskuudestaan valitsemat kaksi varapuheen johtajaa. Niin sanottua palkkioriita asiaa käsiteltäessä jaoston puheenjohtajana toimii kuitenkin aina jaoston asianajajakuntaan kuulumaton jäsen.

Ammatillinen itsenäisyys tarkoittaa, että asianajajan on oltava itsenäinen ammatinharjoittaja tai hänen on harjoitettava asianajo toimintaa yhtiömuodossa toisen asianajajan kanssa tai hän voi olla työsuhteessa vain toiseen asianajajaan. Riittävää itsenäisyyttä asianajajan ammatin harjoittamiseen ei siis katsota olevan lakimiehellä, joka työntekijänä muun kuin asianajajan palveluksessa tai virkamiehenä on velvollinen hoitamaan asian ajotehtäviä toisen johdon ja valvonnan alaisena tai esimiestensä määräyksiä noudattaen. Tällainen henkilö ei voi olla asianajajana, ellei asianajajayhdistyksen hallitus siihen erityisestä syystä suostu. Määräys ei kuitenkaan koske valtion oikeusaputoimistoissa työskenteleviä julkisia oikeusavustajia.

Suoranaisten lisäkustannusten lisäksi on arvioitava sitä, mikä vaikutus uudistuksella olisi asianajopalveluiden yleiseen kilpailutilanteeseen. Mahdollinen kilpailun väheneminen olisi omiaan nostamaan hintoja, vaikka kustannukset eivät nousisikaan. Korkeat oikeudenkäyntikustannukset ovat jo nykyisin ongelma, eikä uudistuksen pitäisi johtaa niiden ainakaan vähäistä suurempaan nousuun.

Asianajotoimisto Mikkeli

Edellä mainitun lisäksi luvan saaneet oikeudenkäyntiavustajat olisivat myös valtio neuvoston oikeuskanslerin valvonnan alaisia vastaavasti kuin asianajajat ja julkiset oikeusavustajat nykyisin. Oikeuskanslerin suorittama valvonta turvaa yleisen edun toteutumista valvonnassa ja lisää sen julkista luotettavuutta.

Elinkeinon harjoittamisen oikeudesta annetun lain (122/1919) 1 §:n mukaan mainitussa laissa säädetyin ehdoin laillista ja hyvän tavan mukaista elinkeinoa saa harjoittaa Suomessa luonnollinen henkilö, jolla on asuin paikka Euroopan talousalueella, suomalainen yhteisö tai säätiö sekä Suomessa sivuliikkeen rekisteröinyt ulkomainen yhteisö tai säätiö, jolla on kotipaikka jossakin Euroopan talous alueeseen kuuluvassa valtiossa. Lain 3 §:ssä luetellaan ne elinkeinot, joiden harjoittamisesta säädetään erikseen lailla tai asetuksella.

Varatuomari Mikkeli

Rikosasiassa, jossa epäilty on pidätetty tai vangittu, henkilöä epäillään tai hänelle vaaditaan rangaistusta rikoksesta, josta ei ole säädetty lievempää rangaistusta kuin neljä kuu kautta vankeutta, tai tällaisen rikoksen yrityksestä tai avunannosta siihen taikka jos epäilty on 18 vuotta nuorempi, epäillyn avustajaksi on määrättävä julkinen oikeusavustaja tai asianajaja. Erityisestä syystä tällaisessa asiassa avustajaksi voidaan määrätä muu oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittanut henkilö.

Oikeusapua antavat valtion oikeusaputoimistoissa työskentelevät julkiset oikeusavustajat sekä yksityiset lakimiehet. Oikeusavun antamisesta päättää oikeusaputoimisto.

Julkisesta oikeusavusta säädetään oikeus apulaissa (257/2002) ja valtion oikeusapu toimistoista annetussa laissa (258/2002) sekä niiden perusteella annetuissa asetuksissa. Oikeusapua voidaan antaa sekä tuomioistuimissa käsiteltävissä että muissa oikeudellisissa asioissa sellaisille henkilöille, joiden ei voida olettaa taloudellisen asemansa vuoksi kykenevän kokonaisuudessaan vastaamaan tarvitsemansa oikeusavun kustannuksista.

Juristi Mikkeli

Avustajapakko otettaisiin käyttöön ylimääräisessä muutoksenhaussa korkeimmassa oikeudessa. Lisäksi velvollisuus noudattaa edellä mainittuja samoja velvoitteita koskisi myös kaikkia tehtäviä, joihin hänet on määrätty oikeusapulaissa tarkoitetuksi avustajaksi. Julkisen oikeusavustajan kelpoisuusvaatimuksena on oikeustieteen kandidaatin tai maisterin tutkinto sekä riittävä kokemus asianajajan työstä tai tuomarin tehtävien hoitamisesta.

Asianajaja Mikkeli

Oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 §:ssä tarkoitettuja niin sanottuja summaarisia asioita ovat tietyn määräistä saamista koskevat asiat, hallinnan tai rikkoutuneen olosuhteen palauttamista koskevat asiat ja häätöä koskevat asiat. Lautakunnassa olisi viisi jäsentä varajäsenineen, jotka edustaisivat eri tuomioistuimia, luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia sekä oikeustieteellistä tutkimusta ja opetusta.

Kelpoisuusvaatimukset täyttävä hakija on otettava Asianajajaliiton jäseneksi. Mahdollinen jäsenhakemuksen hylkäävä päätös on.

Oikeusapu Mikkeli

Mainittu luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien velvollisuus koskisi lähtökohtaisesti vain oikeudenkäyntiasiamiehen ja avustajan tehtävien hoitamista. Kyseistä velvollisuutta olisi nimittäin vaikea ulottaa luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien kaikkeen toimintaan tai edes kaikkeen ammattitoimintaan. Esimerkiksi työsuhteessa olevilla lakimiehillä voi olla tehtäviä, jotka eivät ole rinnastettavissa oikeudenkäyntiasiamiehen ja avustajan toimintaan.

Nykyisin samassa oikeudenkäynnissä voi vastapuolilla olla asiamiehet, joiden velvollisuudet ovat erilaiset. Toinen on velvollinen toimimaan ammattieettisten sääntöjen mukaan, kun taas toista nämä säännöt eivät koske. Tästä saattaa aiheutua paitsi laatutason vaihtelua, myös suoranaisia ongelmia. Erilaiset laatuvaatimukset lisäksi vääristävät kilpailua.